Kustantamo: Otava
Äänikirjan kesto: 12 tuntia 54 minuuttia
Lukija: Anna-Riikka Rajanen
Olin jo valmiiksi vähän haikeana, mutta silti innostunut, kun aloitin Moraalisten naisten kirjakerho -sarjan viimeisen osan Langennut herttua ja muita pulmia. Tässä osassa päähenkilönaisena oli nuori leskirouva lady Vane, Delia Harrow, ja hänen vastinparinaan Suttonin herttua (ja sarjan ensimmäisestä osasta, Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia, tutun Josephinan veli), Joshua Wakefield. Tätä paria on ikään kuin sivumennen seurattu koko sarjan ajan, minkä vuoksi Moraalisten naisten kirjakerho kannattaa lukea järjestyksessä, mutta nyt päästiin asiaan.
Lady Vane oli naisista suosikkini jo alusta asti, sen sijaan Suttonin herttualle en lämmennyt vieläkään, vaikka herra onkin onnistunut kehittämään edes hienoisen huumorintajun. Lady Vane on siis itsenäinen leskirouva, huikentelevaa naista esittävä seurapiirikaunotar ja vakoojatar. Hänellä ja Joshualla on menneisyys ajalta ennen Delian avioliittoa, mutta Joshuan isä, edellinen Suttonin herttua, kielsi Joshua menemästä naimisiin Delian kanssa, joka oli liian alhainen arvoasemaltaan. Edellinen Suttonin herttua lähetti poikansa jopa pois Lontoosta ja kun Joshua lopulta palasi, oli Delia ehtinyt solmia avioliiton toisen kanssa. Delian avioliitto ei ollut häävi ja kaiken lisäksi lapsetonkin, mutta onneksi inha siippa potkaisi tyhjää suhteellisen aikaisin.
Joshua ei unohtanut Deliaa ja onkin sinnikkäästi kosiskellut häntä. Delia on yhtä sinnikkäästi antanut rukkaset herttualle. Delialla on kyllä yhä tunteita Joshuaa kohtaan, joskin hän salaa ne myös itseltään, mutta hän on tottunut myös pitämään leskirouvan vapautensa.
Delia ja Joshua joutuvat vakoojantyössä työpariksi ja sittemmin esittämään myös pariskuntaa. Arvata saattaa mitä tästä seuraa. Tavallaan olisin toivonut, että Delia olisi pitänyt päänsä – ja ehkä hän olisikin, ellei olisi käynyt eräs vahinko. Kirjan nimen mukaisesti ilmeni myös muita pulmia.
Langennut herttua ja muita pulmia oli sarjan pisin osa ja ehkä siinä oli sen hienoinen haittapuolikin. Aavistus venyttämistä, jos kohta lopussa piti paketoida loppuun vähän koko sarjaa. Joitakin asioita jäi vähän auki ja lopussa unohduksiinkin, kuten yllättäen ilmestynyt leskiherttuatar Sutton poikansa kanssa, ja olisin mielelläni kuullut vielä lopussa Delian ja hänen ystävättärensä Margaretin tunnelmia Delian ratkaisuista. Delialla on myös miespuolinen ystävä, jossa vähän haiskahti kiintiöhomon tuulahdus. Oli kuitenkin kiva, että 1800-luvun maailmaa ravisteltiin myös sillä, että nainen ja mies voivat olla myös läheisiä ystäviä.
Pidin Delian kasvutarinasta paljon ja hän piti paikkansa suosikkinani ihan loppuun saakka. Delia oli oikeastaan henkilö, johon koin eniten samaistumispintaa ja hän muistutti paljon sellaisia naishahmoja, joita itsekin kirjoitan mielelläni. Mutta ai että mikä pari hänestä olisikaan tullut sarjan kolmannen osan, Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia, päähenkilömies lordi Vaughtonin kanssa. Huh!
Näin siis koko Moraalisten naisten kirjakerho tuli päätökseensä hyvissä ajoin. Enempi olisi saattanut lipsua toisteisuuden puolelle. Koko sarjaa leimasi miellyttävällä tavalla naisten toimijuus vailla anakronismin tuntua ja politiikka. Sarjan kieli oli myös järjestäen hyvää ja eroottiset kohtaukset hyvin tehtyjä.
Lukija Anna-Riikka Rajanen on tehnyt myös hyvää työtä. Hänen luentaansa oli todella miellyttävää kuunnella.
Huhujen mukaan Tähtiseltä pukkaa uutta kirjaa ensi vuonna, joten kelpaa taas odotella jotain hyvää!
Kommentit
Lähetä kommentti