Reijo Mäki: Marraskuu on musta hauta (1988)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 251 (pokkari)
Pisteet: 3/5

Mistä minulle: oma ostos

Rento turkulaisdekkari Jussi Vares varjostaa idänkaupan konsulttia ja tämän syrjähyppyjä Tallinnassa. Huimassa seikkailussa pyörivät mukana niin lännestä tilattu palkkamurhaaja, suomalainen jobbari, gruusialainen KGB-pomo kuin suloinen virolaishuorakin.

Oma arvio:

Miten minusta tuntuu, että Reijo Mäki on erityisen innostunut nimenomaan näistä itään liittyvistä jutuista? Vai liekö syynä se, että 80-luvulla Neuvostoliitto oli Suomessakin niin pinnalla oleva asia? No, ei kai sitä nyt varsinaisesti viaksi voi laskea. Monikin kirjailija jumiutuu jonnekin tietynlaiseen miljööseen ja kun sen hallitsee, niin homma kulkee kuin juna kiskoilla.

Pyrin lukemaan nämä Vares-kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä minua kiinnostaa se kuinka Jussi Vareksen hahmo kehittyy. Toistaiseksi kehitys on ollut olematonta, mutta kai se on miehillä aina hiukan viiveistä? En luonnollisestikaan odota mitään "päätti mennä naimisiin ja hankkia lapsia" -ratkaisua (revin pelihousuni jos näin käy), mutta Vareksen vanheneminen kiinnostaa.

Marraskuu on musta hauta oli hiukan mitäänsanomaton Vares. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ei erityistä moitittavaa, ei erityistä kiitettävää. Synkeä tarina, jossa huumorinkukka ei kukkinut niin paljon kuin Mäellä yleensä. Jussi ryyppää, joutuu kiperiin tilanteisiin, ryyppää, varjostaa krapulassa, ryyppää... Ihailtavaa oli se, että tässä Vareksen sankaruus jäi vähemmälle. Vares auttoi jutun ratkaisussa, mutta ei ollut mikään selkeä sankarihahmo. Ratkaisu oli mielestäni hiukan ei-tyypillinen ja sen vuoksi erittäin hyvä. Erityistä sankaria ei ollut ylipäätään, mutta sitä ei voi laskea viaksi tälle teokselle.

Vares-kirja oli jälleen oivallista bussilukemistoa. Ei vaadi syvää keskittymistä, voi jättää helposti kesken ja pokkariversio kulkee kätevästi taskussa. Kouluarvosanana antaisin 8-.

Peter Straub: Jos näkisit minut (1984)

If You Could See Me Now
Suomennos: Kari Salminen
Käännösvuosi: 1998
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 314
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Newyorkilaislehtori palaa lapsuutensa maisemiin keskilänteen viimeistelläkseen siellä väitöskirjansa, mutta ajautuu riitoihin koko laakson kanssa loukattuaan lähes kaikkia pyhiä arvoja ja joutuu lopulta epäillyksi kolmen nuoren tytön murhasta...Taustalla vaanii koko ajan menneisyyden uhkaava varjo.

Oma arvio:

Takakannen teksti ei ollut sinänsä kovin informatiivinen, joten selostetaanpas lisää. Päähenkilö Miles Teagarden palaa siis takaisin lapsuuskyläänsä Ardeniin Wisconsiin. Hän majoittuu isoäitinsä vanhaan taloon, serkkunsa Duanen naapuriin. Jo matkalla hän riitaantuu erään miesporukan kanssa ja siitä soppa sitten syvenee. Ardenissa tapahtuu kolme nuoren tytön seksuaalisväritteistä murhaa ja kuka onkaan oivempi syntipukki kuin paluun tehnyt epämääräinen hyypiö, joka vielä tutkii jotain pornokirjailijaa (D. H. Lawrencea)! Tarinaa värittää vielä Milesin (ja tietysti Duanen myös) serkku Alison, jolla oli jo melkoinen maine varhaisteininä...

Odotukseni Straubin suhteen olivat aika kovat. Johtunee luultavasti siitä, että mies, joka on tehnyt yhteistyötä Stephen Kingin kanssa, ei voi olla mikään kovin surkeatasoinen kynäilijä. Eikä minun tarvinnutkaan pettyä. King on ylittämätön, mutta Straubin ei suinkaan tarvitse hävetä ainakaan tätä tuotostaan.

Jos näkisit minut piti hallinnassaan ihan loppumetreille saakka. Vielä viimeisillä sivuillakin mietin, että kuka hemmetti se murhaaja nyt sitten on! Vaihtoehtoja oli monia ja jokainen vuorollaan oli yhtä varteenotettava murhaajaehdokas - myös Miles Teagarden.

Yliluonnolliset elementit toimivat oivallisina mausteina olematta kuitenkaan itsetarkoitus. Tässä mielessä Straubin tyyli oli hyvin Kingimäinen; kauhua, joka voisi olla totta kaikessa hulluudessaan.

Hiukan täytyy kuitenkin kliseistä rokottaa. En tiedä onko minulla käynyt viime aikoina huonompi tuuri vai ovatko amerikkalaiset (kauhu)kirjailijat ylipäätään poikkeuksellisen ihastuineita alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttö -teemaan. Tuntuu, että niin monessa kirjassa on joko hyväksikäytetty viaton alaikäinen (n. 12-14v.) tyttö tai sitten samaa ikäluokaa oleva lupaava hutsun alku. Toinen silmiinpistävä klisee on yleistys maalaiset vs. kaupunkilaiset. Maalaiset ovat juntteja tolloja, joille kaikki vieras on uhka. Kaupunkilaiset taas boheemeja älykkötyyppejä. Tämä teos olisi saanut oivallisen pikkusärmän, jos henkilötyyppejä olisi hiukan sotkettu keskenään; näennäinen maalaisjuntti paljastuisikin paljon lukevaksi tieteestä kiinnostuneeksi tyypiksi ja koulutettu kaupunkilainen olisikin varsinainen punaniskahenkinen yrmy.

Kaikkea ei voi saada. Tästä huolimatta palaan Straubin teksteihin mielelläni jatkossakin.

Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani (1990)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 462
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Blanka, ruotsalainen ylimysnainen, rikkaudestaan ja korkeasta asemastaan huolimatta alistettu ja hyväksikäytetty.
Daniel Tulikilpi, äärettömän ja salaperäisen Itämaan upporikas turkisruhtinas, mies joka noudattaa vain omaa mieltään.
Rouva Blankan ja herra Danielin tiet kohtaavat Roslagenin Lännanjärven petollisella jäällä. Kohtalo heittää heidät myrskyihin ja vaaroihin maailmassa, jossa vain voimakkaat selviytyvät. Mutta rouva Blanka ei ole voimakas...
Ja kaiken yllä kaartelee jalo metsästyshaukka, rouva Blankan vapautta janoava sielu.

Oma arvio:

Luin tämän kirjan vuosia sitten ensimmäisen kerran. Muistaakseni olen ollut 14-16 -vuotias ja olin täysin ihastunut. Suloinen Blanka ja niin upea Daniel Tulikilpi - kuinka romanttista! Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa, Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa jne. Todellinen ritari ja todellinen avuton prinsessa! Ah!

Maailmankatsomukseni on tainnut kovasti muuttua sitten teiniaikojen naiviuden ja en muista pitkään aikaan ärtyneeni näin paljon. Jostakin syystä avuttomat naishahmot ärsyttävät nykyään hyvin nopeasti. Ja näin kävi nytkin. Blankaa avuttomampaa ja selkärangattomampaa eukkoa saa hakea. Sympatiani olivat täysin Danielin puolella ja ällistelin jatkuvasti, että kuinka miehen pinna kestää? Blankan avuttomuus ja sitä myöten Danielin rakkaus oli jo niin pahasti epäuskottavaa (vaikka eihän Utrion kirjojen Tuhkimo-tarinat yleensä ole historiallista miljöötä lukuunottamatta ylipäätään uskottavia), että se häiritsi lukunautintoa.

Blankan selkärangattomuutta tietysti taustoitettiin hyvin. Väkivaltainen ja tyly aviomies ja miehen mukana tulleet ahneet ja ilkeät sukulaiset, Blankan oma perhe on täynnä voimakastahtoisia ihmisiä, jossa pieni ja hento, arka nainen on auttamatta jäänyt jalkoihin. Leskeydyttyään Blankaa vainoaa saksalainen kunniaton ritari Arent von Prenden, joka yrittää raiskata Blankan kolmesti (ja Daniel pelastaa Blankan joka kerta). Vähemmästäkin sitä tietysti traumatisoituu.

Utrio ei vain saanut uskottavasti selitettyä sitä, miksi Daniel Tulikilpi rakastui Blankaan tämän vastentahtoisuudesta huolimatta. Daniel sattui puolittain vahingossa tappamaan Blankan lemmikkihaukan erään tapahtuman seurauksena, ja tämän vuoksi Blanka inhosi Tulikilpeä yli kaiken. Hän näyttää vastentahtoisuutensa yllättävän voimakkaasti (lukuunottamatta hekumallisia hetkiä vuoteessa) ja silti vahvaluonteinen Tulikilpi on täysin myyty. Vastakohdat toki voivat vetää puoleensa, mutta kumpikaan hahmo ei saanut sellaista syvyyttä, että se olisi tuntunut uskottavalta.

Hömppä on hömppää ja saa ollakin, mutta rajansa sillä epäuskottavuudellakin on. Utrion kirjojen kantava voima on historiallisen miljöön tarkka ja autenttinen kuvaus, jonka vuoksi tykkään näitä lukea. Toisinaan kuitenkin tarina floppaa ja pahasti, ja näin kävi Haukka, minun rakkaani kohdalla uudemmalla lukukerralla.