Le tour du monde en 80 jours
Suomennos: Kristiina Haataja
Käännösvuosi: 2008
Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 237
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Kylmähermoinen englantilainen herrasmies Phileas Fogg lyö huiman vedon ja väittää matkustavansa maailman ympäri 80 päivässä. Hän palkkaa itselleen palvelijan, ranskalaisen Jokapaikanhöylän, ja lähtee kiehtovalle matkalle halki eksoottisten maiden. Samana päivänä Englannin pankista ryöstetään huomattava summa rahaa.
Matkalta ei puutu haasteita ja ennen pitkää matkustajille selviää myös, että heitä seurataan. Onko uskollinen palvelija nimensä veroinen? Onnistuuko huima yritys vai joutuuko Phileas Fogg nuolemaan näppejään? Kuka lopulta paljastuu pankinryöstäjäksi?
Oma arvio:
Vanha klassikko oli tuttu lähinnä lapsuudessani telkkarissa pyörineesta Willy Fogg -sarjasta, joten halusin korjata asian ja lukea itse teoksen. Ja onhan se paikkansa klassikoiden joukossa ansainnut. Yllätyin vain varsin ohuista henkilöhahmoista. Esim. itse Phileas Foggin tylyys ja yrmeys tuli yllätyksenä. Naiskuva, mihin päästään tutustumaan lähinnä vain Audan kautta, on aikakaudelleen tyypillinen; Auda on hiljainen hissukka, joka ihailee pohjattomasti pelastajaansa Phileasta. Ainoastaan palvelija Jean Passepartout oli lähinnä sitä mitä muistin, tosin hänen nimensä oli suomennettu raivostuttavasti 'Jokapaikanhöyläksi'. Argh!
maanantai 31. toukokuuta 2010
Juhani Aho: Panu (1897)
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 485
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
Vanhassa painoksessani ei ole takakansitekstiä, joten minun sepustukseeni on tyytyminen.
Panu kertoo kristinuskon ja vanhan suomalaisen uskonnon yhteentörmäyksestä. Mitään vuosilukuja teoksessa ei mainita, mutta arvioisin tapahtumien sijoittuvan 1600-luvulle. Korpivaarassa asuu mahtava tietäjä Panu, ja naapuripitäjään Kontojärvelle saapuu uusi pappi intoa täynnä. Papin tehtävänä on käännyttää pakanat kristityiksi ja Panu haluaa pitää kiinni omasta uskostaan (ja vallastaan). Yhteentörmäys on väistämätön ja menetyksiä kärsii niin pappi kuin Panukin.
Juhani Ahon kirjaksi tämä oli hieman yllättävä. Olen tottunut Aholta pehmeämpään tyyliin ja hitaampaan tempoon. Maalailevaa teksti on yhä edelleen jylhine luontokuvauksineen, mutta tapahtumien voima ja tempo yllättivät - positiivisesti. Panu on hahmona voimakas, vahvatahtoinen ja rohkea. Pappi on sinnikäs, uskoo vakaasti olevansa Jumalan asialla. Panun joukoista löytyvät Kari ja Jorma ovat mielenkiintoisia henkilöitä joiden ratkaisut vaikuttivat asioihin yllättävän paljon.
Hienoisesti kuitenkin häiritsee edelleen Ahon naiskuva. Tässäkään teoksessa ei ole ainuttakaan kunnolla vahvaa naista. Ilpotar, kovasanainen emäntä, pääsee lähimmäksi, mutta syvyyttä hänestäkin puuttuu. Panun vaimo, papin vaimo (joita ei edes nimetä) ja ikävän kohtalon kokeva Annikki ovat hieman Ellimäisiä (Papin tytär / Papin rouva) hissukoita. Onhan se tietysti loogistakin, että vahvatahtoisten miesten rinnalle päätyy helposti hallittavat naiset, mutta silti se nyppii hieman.
Parasta Panussa oli ehdottomasti shamanististen riittien ja taikojen kuvaukset. Aho kuvaa hienosti ympäröivän tunnelman, taian valmistelut, loitsusanat ja seuraukset. En tiedä paljonko hän on tehnyt pohjatyötä, onko kuvauksilla mitään todellisuuspohjaa, mutta hyvin realistisilta ne tuntuivat. Loitsusanoissa oleva kalevalainen poljento lisäsi mahtipontisuuden tuntua. Lisäksi minua miellytti kirjan puolueettomuus. Kristityt eivät ole täydellisiä hyviksiä eivätkä pakanat pahiksia - eikä päinvastoin. Uskontojen paremmuus on toissijainen seikka, tarina itsessään on se oleellisempi asia. Siitä iso plussa.
Kaiken kaikkiaan Panu kuuluu ehdottomasti Ahon parhaimmistoon ja ihmettelenkin ettei se ole ollut enemmän esillä. Tietyllä tapaa pidän tätä jopa parempana kuin Papin tytärtä ja Papin rouvaa. Ehkä tämä on jäänyt muiden Ahon teosten varjoon erilaisuutensa vuoksi? Suosittelen kuitenkin lämpimästi!
Sivumäärä: 485
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
Vanhassa painoksessani ei ole takakansitekstiä, joten minun sepustukseeni on tyytyminen.
Panu kertoo kristinuskon ja vanhan suomalaisen uskonnon yhteentörmäyksestä. Mitään vuosilukuja teoksessa ei mainita, mutta arvioisin tapahtumien sijoittuvan 1600-luvulle. Korpivaarassa asuu mahtava tietäjä Panu, ja naapuripitäjään Kontojärvelle saapuu uusi pappi intoa täynnä. Papin tehtävänä on käännyttää pakanat kristityiksi ja Panu haluaa pitää kiinni omasta uskostaan (ja vallastaan). Yhteentörmäys on väistämätön ja menetyksiä kärsii niin pappi kuin Panukin.
Juhani Ahon kirjaksi tämä oli hieman yllättävä. Olen tottunut Aholta pehmeämpään tyyliin ja hitaampaan tempoon. Maalailevaa teksti on yhä edelleen jylhine luontokuvauksineen, mutta tapahtumien voima ja tempo yllättivät - positiivisesti. Panu on hahmona voimakas, vahvatahtoinen ja rohkea. Pappi on sinnikäs, uskoo vakaasti olevansa Jumalan asialla. Panun joukoista löytyvät Kari ja Jorma ovat mielenkiintoisia henkilöitä joiden ratkaisut vaikuttivat asioihin yllättävän paljon.
Hienoisesti kuitenkin häiritsee edelleen Ahon naiskuva. Tässäkään teoksessa ei ole ainuttakaan kunnolla vahvaa naista. Ilpotar, kovasanainen emäntä, pääsee lähimmäksi, mutta syvyyttä hänestäkin puuttuu. Panun vaimo, papin vaimo (joita ei edes nimetä) ja ikävän kohtalon kokeva Annikki ovat hieman Ellimäisiä (Papin tytär / Papin rouva) hissukoita. Onhan se tietysti loogistakin, että vahvatahtoisten miesten rinnalle päätyy helposti hallittavat naiset, mutta silti se nyppii hieman.
Parasta Panussa oli ehdottomasti shamanististen riittien ja taikojen kuvaukset. Aho kuvaa hienosti ympäröivän tunnelman, taian valmistelut, loitsusanat ja seuraukset. En tiedä paljonko hän on tehnyt pohjatyötä, onko kuvauksilla mitään todellisuuspohjaa, mutta hyvin realistisilta ne tuntuivat. Loitsusanoissa oleva kalevalainen poljento lisäsi mahtipontisuuden tuntua. Lisäksi minua miellytti kirjan puolueettomuus. Kristityt eivät ole täydellisiä hyviksiä eivätkä pakanat pahiksia - eikä päinvastoin. Uskontojen paremmuus on toissijainen seikka, tarina itsessään on se oleellisempi asia. Siitä iso plussa.
Kaiken kaikkiaan Panu kuuluu ehdottomasti Ahon parhaimmistoon ja ihmettelenkin ettei se ole ollut enemmän esillä. Tietyllä tapaa pidän tätä jopa parempana kuin Papin tytärtä ja Papin rouvaa. Ehkä tämä on jäänyt muiden Ahon teosten varjoon erilaisuutensa vuoksi? Suosittelen kuitenkin lämpimästi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)