Jenni Räinä: Suo muistaa (2022)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 261

Jenni Räinän esikoisromaani Suo muistaa on jälleen yksi ilmastokriisiä käsittelevä romaani. Vaikka sanoin "jälleen yksi", ei mielestäni näitä romaaneja ole ainakaan toistaiseksi liikaa.

Tarina kertoo Juhosta, joka on ostanut vanhan kansakoulun pohjoisesta, kuolevasta pikkukylästä perustaakseen ekoyhteisön. Muutamia asukkaita muuttaakin hänen kanssaan heti alkuunsa, joitakin tulee matkan varrella. Tarkoituksena heillä on myös ennallistaa lähistöllä oleva suo, sekä elää hyvin ekologista elämää.

Tarinan toinen henkilö on paikkakunnalle palaava, maailmaa valokuvaajana kiertänyt Hellä. Hellä tekee vaarinsa kotitalossa kuolinsiivousta ja selvittelee välejään itsensä kanssa.

Romaani eteni verkkaiseen tahtiin, minun makuuni liiankin verkkaiseen. Asioista ei saanut kunnolla oteta, motiivit eivät oikein auenneet, mitään ei jotenkin rohjettu näyttää kunnolla. Varovaisuus on termi, joka kuvaa romaania parhaiten.

Menin usein muissa henkilöissä sekaisin, etenkin kun mukana oli vielä hevonenkin, jolla oli ihmisnimi Virva. Virvan kuvaus on kuitenkin kaikkein vahvin ja tunnepitoisin juttu koko romaanissa, hienolla tavalla koskettava ja allegorinenkin.

Kieli oli romaanissa kaunista, konstailematonta ja eleetöntä. Se sopi täydellisesti kirjan tunnelmaan.

Myönnettävä kuitenkin on, että Suo muistaa oli hienoinen pettymys. Ehkä seuraava romaani (jonka tosiaan toivon tulevan!) on jo itsevarmempi.

Kaunis kansikuva on Jenni Noposen käsialaa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin.

Suo muistaa muualla Blogistaniassa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla
Kirja vieköön!
Ina Ruokolainen

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet (2016)

Kustantaja: Schildts & Söderströms
Äänikirjan kesto: 4 tuntia 23 minuuttia
Lukija: Ville-Veikko Niemelä

Uhkaavan lukujumin selättämiseen nuortenkirja on oiva ratkaisu. Ne ovat usein lyhyitä, nopeatempoisia, raikkaita ja hauskoja. Etenkin kotimainen nuortenkirjallisuus on vieläpä kovatasoistakin.

Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet kertoo Kiukaisilla asuvasta Renestä, joka on selviytymässä yläkoulunsa loppuun isoveljen neuvojen mukaan huomaamattomasti, itsestään numeroa tekemättömästi ja keskiverrosti.  9. luokan keväällä kuitenkin tapahtuu jotakin, joka saa Renen miettimään veljen neuvoja uudestaan. Kätevin tapa toimia toisin on perustaa poikabändi – ihan läpällä vain...

Rene, Onni, Patrik ja Topi ovat hilpeä nelikko, jossa jokainen erottuu omanlaisekseen persoonaksi. Vähän väsytti ajatus siitä, että jokaisen taustamotiivi bändijuttuihin liittyy enemmän tai vähemmän tyttöjen huomion saamiseen. Mutta jos ei antanut tämän häiritä liiaksi, niin tarinan parissa viihtyi vallan mainiosti. Etenkin loppukohtaus, jossa bändi pääsee esiintymään, on upea!

Veistinen nojaa romaanissaan silkkaan koheltamiseen yllättävän vähän. Kyllä sattuu ja tapahtuu, mutta jännite tulee muualta, lähinnä erilaisista ihmissuhteista. Luvassa on surullinenkin käänne, mutta romaanin pohjavire pysyy silti toiveikkaana ja hauskana. Musiikista olisin halunnut kuulla enemmänkin, kuin viittauksen Usheriin ja Backstreet Boysiin. Oikeastaan koko poikabändi-käsitettä ja ideaa olisi voinut pyöritellä vähän enemmänkin!

Jatko-osakin on ilmestynyt, Kotitekoisen poikabändin vaiheet. En tiedä olisiko tarina oikeasti kaivannut jatko-osaa, mutta ehkä tartun siihenkin joskus.

Kirjavinkkaajan näkökulmasta tämä on oiva lisä vinkkauslistaan, kun kohdeyleisönä ovat yläkoululaiset, jotka haluavat lukea muutakin kuin fantasiaa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

Kotitekoisen poikabändin alkeet muualla Blogistaniassa:
Koulukirjastonhoitajat
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Bibbidi Bobbidi Book
Oksan hyllyltä