Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa (2020)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 297
Lukija: Toni Kamula
Kesto: 8 tuntia 31 minuuttia

(Kirja-arvio kopioitu Instagram-tililtäni.)

Kuuntelin eilen loppuun Petra Rautiaisen esikoisromaanin Tuhkaan piirretty maa, joka vie lukijansa 1940-50-lukujen sodan ja rotuopin runtelemaan Lappiin. Toimittaja Inkeri on saapunut etsimään kadonnutta aviomiestään, mutta löytää paljon muutakin.

Tuntuu pahalta ja silti tarpeelliselta julkaista arvio juuri tänään, kun Euroopassa on syttynyt sota. Historia ei opeta ihmiskunnalle näemmä mitään, vaikka monista sodista opetetaan kouluissa ja vaikka julkaistaan hienoja, faktoihin pohjautuvia romaaneja, kuten tämä teos.

Tuhkaan piirretty maa on säälimätön ja julma. Sotavankien kiduttamiseen ei tarvita mässäilevää kuvailua, kylmät toteamiset riittävät. Samoin saamelaisten tyrmistyttävään kohteluun. Näistä on ainakin omana kouluaikanani 90-luvulla jätetty kertomatta, vaikka tämä on kiinteä osa Suomen historiaa.

Aivan täysin en romaanille syttynyt. Oli vähän venyttämisen makua. Huvitti myös jatkuva tupakoinnin kuvailu. Mutta pidin Inkerin hahmosta todella paljon. Inkeri ei ollut pelkästään ristiriitainen, vaan jotenkin syvemmin inhimillinen ihminen, jossa oli paljon erilaisia puolia, jotka nivoutuvat toisiinsa saumattomasti. Yksi parhaiten rakennettuja hahmoja, joista olen lukenut.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua.

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe (2021)

Kustantamo: Art House
Sivumäärä: 200

(Kirja-arvio kopioitu Instagram-tililtäni.)

Päivi Haanpään Pysähdyskoe kertoo hänen henkilökohtaisesta kokemuksestaan jää muutamaksi kuukaudeksi työelämästä pois, ihan vain kotiin, olemaan, pysähtymään.
Monipuolisissa esseissään Haanpää hienosti nostaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja vie niitä myös yleiselle tasolle eri taiteenlajien kautta.

Henkilökohtaisella tasolla tämä oli minulle hyvin tärkeä teos, ehkä vuoden tärkein. Olen ajautumassa omaan Pysähdyskokeeseeni erinäisten asioiden vuoksi. Haanpään teos tuntui helpottavalta synninpäästöltä, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettu. (Teoksessa muuten pohditaan myös lorvimisen syntisyyttä ja luterilaista työmoraalia.)

Onko työelämästä (ainakin osittainen) poisjääminen moraalitonta silloin kun sen tekee ilman ulkopuolisillekin selkeää syytä (kuten vaikkapa sairaus)? Mitä se kertoo ihmisestä? Mitä tehdä sillä ajalla?

Näitä pyörittelen itse ja näitä pyörittelee Haanpää. Lämmin suositus tälle teokselle juuri tänä aikana, kun tuntuu ettei mikään riitä.

Sijoitan tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.

Richard Osman: Torstain murhakerho (2020 / 2021)

The Thursday murder club
Kustantamo: Otava
Kääntäjä: Arto Schroderus
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 11 tuntia 34 minuuttia

(Kirja-arvio kopioitu Instagram-tililtäni.)

Morren dekkarikoetukset jatkuvat (ks. Instagram-tililtäni kohokohdat).

Harmikseni unohdin, kuka tätä suositteli, mutta nyt osui! Richard Osmanin hilpeääkin hilpeämpi Torstain murhakerho (suom. Arto Schroderus) kertoo virkeästä vanhusporukasta, joka ratkoo selvittämättä jääneitä rikoksia eläköityneen poliisin vanhoista (luvatta mukaan otetuista) arkistoista. Mutta sitten he pääsevät tutkimaan oikeaa murhaa!

Tarina ei sinänsä ehkä ollut kaikkein uskottavin, mutta viis siitä. En muista koska olisin viimeksi nauranut ääneen kirjaa kuunnellessani (tai lukiessani). Kirjassa on purevaa sarkasmia ja monipuolinen henkilögalleria. Vanhusjoukko ei todellakaan ole mikään "ennen kaikki oli paremmin" -arvostelija, vaan uteliaasti ja pontevasti he joko tutustuvat tai ovat muuten jo tiukasti kiinni ajan trendeissä. Mitään asiaa ei kaihdeta, vaan viriiliyttä myöten moni asia tulee selväksi ikäihmisten (ainakin heidän) elämästä.

Tämä sarja menee ehdottomasti jatkoon. Leppoisaa ja hilpeää, brittihuumorin sävyttämää dekkarikirjallisuutta.
Lukijana ihana Jukka Pitkänen.

Sijoitan tämänHelmet-lukuhaasteessa kohtaan nro 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä.

Alan Bradley: Piiraan maku makea (2009 / 2014)

The sweetness at the bottom of the pie
Suomennos: Maija Paavilainen
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 389

(Kirja-arvio kopioitu Instagram-tililtäni.)

Morren dekkarikoetukset jatkuvat (ks. Instagram-tilini kohokohdat).

Suositusten joukossa oli Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja ja tartuin tietysti avausosaan Piiraan maku makea (kiva nimi!). Suomentanut Maija Paavilainen.

Tarina sijoittuu 1950-luvun Englantiin, jossa liikanokkela 11-vuotias Flavia ratkoo rikoksia. Tästä vähän varoiteltiinkin, että tämä joko todella kolahtaa tai sitten ei.

Minuun ei. Tässä oli liikaa epäuskottavuuksia ja ennalta-arvattavuutta minun makuuni. Flavia oli tosiaan aivan yltiökekseliäs, mikä on varmasti tahallistakin. Mutta muutakin oli, esimerkiksi Flavian sisarusten täydellinen välinpitämättömyys siihen, että heidän kotinsa puutarhasta löytyi ruumis. Se ei tuntunut hetkauttavan mitenkään.

Välillä kirja sortui turhanaikaiseen jaaritteluun ja nimidroppailuun. Flavia oli paikoin hauska hahmo ja pidin hänen sarkasmistaan. Ja hyväksi asiaksi voi sanoa, että sain tämän luettua! Sarjan pariin en kyllä tämän enempää halaja.

Tämä sopii oivallisesti dekkarinälkäisille lukijoille, jotka eivät piittaa väkivaltaisuuksien kuvailuista. Eikä tässä murhata nuorta naista!