Suomennos: Jorma Partanen
Kustantamo: Gummerus
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: oma ostos
"Häntä oli usein haluttanut tietää, mitä Abélard tarkoitti sanoessaan, että Hiloïse ja hän olivat ainoan lemmenvuotensa aikana kokeneet kaikki intohimon vaiheet ja hienoimmatkin muodot. Sama asia tuhat vuotta sitten, kymmenentuhatta vuotta sitten! Sama kreikkalaisten maljakoitten maalauksissa, kaikkialla! Intohimon hienoudet, aistillisuuden kaikki mahdolliset muodot! Ja miten välttämätöntä, välttämätöntä oli polttaa pois väärä häpeä ja sulattaa ruumiin raskainkin malmi puhtaudeksi. Puhtaan aistillisuuden tulella."
Lady Chatterleyn rakastaja ilmestyi ensimmäisen kerran Firenzessä vuonna 1928. Se kertoo naimisissa olevan hienostorouvan ja tämän miehen palvelijan välisen rakkaustarinan.
Säädyttömänä pidetty romaani oli pitkään kielletty Englannissa ja Yhdysvalloissa. Romaanin lyhentämätön laitos ilmestyi Englannissa vasta 1960, jolloin se joutui siveysoikeudenkäynnin kohteeksi. Lyyrinen ja sensuelli romaani muodostui sittemmin 1900-luvun kirjallisuuden klassikoksi. Romaanin alkuperäinen lyhentämätön laitos ilmestyi suomeksi 1961.
Oma arvio:
Sensuurin kohteeksi joutuvat kirjathan ovat aina mielenkiintoisia. Lukiessaan hakee vastausta siihen, mikä siinä on niin järkyttävää, ja hakee myös aikalaiskuvaa sensuurin ajalta. Odotin, että Lady Chatterleyn rakastaja olisi joutunut sensuurin kohteeksi vain säädyttömien, jopa pornograafisten rakastelukohtauksien kuvauksen vuoksi. Arvaukseni ei mennyt ihan metsään, mutta arvelen sensuurin taustalla olevan muitakin syitä.
Tarina kertoo siis Constance Chatterleyn ja Wragbyn tilan riistanvartijan Mellorisin välisestä kiihkeästä suhteesta. Connien aviomies, sir Clifford Chatterley, on sodan seurauksena alaraajoistaan halvaantunut piakkoin sen jälkeen kun meni naimisiin Connien kanssa. Sekä Clifford että Connien isä suorastaan yllyttävät Connieta hankkimaan itselleen rakastajan. Clifford toivoo vieläpä perillistä. Käytännössä asia ei sujukaan ihan niin kuin pitäisi...
En ollut Lady Chatterleyn rakastajasta erityisen vakuuttunut. Liekö tämä taas niitä, jotka ovat saavuttaneet klassikkostatuksen vain siksi, että on joutunut sensuurin kouriin. Siis tavallaan ulkokirjallisista syistä.
Tuntui siltä, että Lawrence halusi kirjoittaa vain jotakin kohahduttavaa, mutta ei jaksanut paneutua esimerkiksi henkilöhahmoihin niin hyvin, että tarina olisi uskottava.
En saanut Constancesta oikein mitään otetta. Välillä oli arka ja nöyrä hissukka, mutta toisinaan hyvinkin hekumallinen ja rohkea aikansa hienostonaiseksi. Hän oli selvästi älykäs, mutta toisaalta välillä suorastaan yksinkertainen. Kun Connie ensimmäistä kertaa antautuu Mellorsille, ei sitä pohjusteta oikein mitenkään. Nainen siis kellistetään ihan noin vain! Viedään mökkiin ja sanotaan, että käy makuullesi tuohon. Connie ei aluksi edes juurikaan pitänyt Mellorsista.
Sama juttu, kun hän antautuu eräälle Wragbyssa vierailleelle näytelmäkirjailijalle, Michaelikselle. Yhtenä aamuna Michaelis vaan tulee Connien olohuoneeseen, kiksaisevat siinä ja siinä sitä ollaan.
Mellors jää vähintään yhtä etäiseksi ja epäuskottavaksi. Hän on samaan aikaan sekä hienostunut että rahvaanomainen, mikä kyllä selitetään mutta vähän köykäisesti. Hänellä on monivaiheinen historia takanaan, mutta jotkut hänen ratkaisunsa (esim. loppuratkaisu) tuntuvat oudoilta.
Onnistuneimpana pidän sir Cliffordia. Hänen mielialansa vaihtelevat, samoin suhtautuminen Connieen. Se on uskottavaa ja paljon selittyy nimenomaan liikuntavammaisuudella ja siitä johtuvasta turhautuneisuudesta. Hän on riippuvainen Conniesta monella tapaa ja se tuo onnistunutta syvyyttä Cliffordin hahmoon. Hän ei ole kuitenkaan täydellinen ressukkaraukkaparka, vaan osaa olla itsepäinen, ilkeä ja ylimielinenkin.
Lady Chatterleyn rakastaja ei ole vain eroottista hekumaa käsittelevä romaani, vaan se pohtii myös Englannin yhteiskuntaluokan luokkaeroja, miehen ja naisen seksuaalisuutta ja sen eroja, ja avioliiton ja uskollisuuden merkitystä. Uskon, että näistäkin syistä tämä joutui sensuurin kouriin. Lawrencen tekstistä huokuu liberaali näkökulma, aikansa radikaalius.
Teksti on paikoin tosiaan lyyristä ja hyvin kaunista. Rivo tai rietas tämä ei juurikaan ole. Vain yhdessä kohtauksessa, jossa Mellors ihailee Connien anusaukkoa, alkaa olla sellainen tympeä olo. Mutta esimerkiksi kuvaus orgasmista on mielestäni kaunis (s. 224):
Ja tuntui siltä kuin hän olisi ollut meren kaltainen, vain tummia aaltoja, jotka nousivat ja paisuivat, paisuivat ja laajenivat, niin että vähitellen koko hänen pimeytensä oli liikkeessä, ja hän oli valtameri, joka vyörytteli tummaa, äänetöntä massaansa. Ja kaukana, alhaalla hänen sisässä syvyydet jakautuivat ja vyöryivät toisistaan eroon pitkinä, kauas kantautuvina aaltoina, ja yhtä mittaa, hänen herkimmässä kohdassaan, nämä syvyydet erkanivat ja vyöryivät eroon toisistaan, pehmeän sukelluksen keskustasta, käydessä syvemmälle ja syvemmälle, alemmaksi pyrkien, ja hän avautui syvemmälti ja syvemmälti, kuta raskaampina hänen itsensä aallot vyöryivät pois jollekin rannalle, hänet paljastaen, ja yhä lähemmäksi ja lähemmäksi syöksyili tämä käsinkosketeltava tuntematon, ja yhä kauemmaksi ja etäämmälle kävivät hänen itsensä aallot pois hänestä itsestään, hänestä eroten, kunnes äkkiä, pehmeässä, värisyttävässä kouristuksessa, hänen lihansa herkimpään kohtaan koskettiin, hän tiesi itsensä kosketuksi, saavutetuksi, täyttymys oli hänen yllään, ja hän oli mennyttä. Hän oli mennyttä, häntä ei ollut, ja hän syntyi: naiseksi.
Paikoin tässä kumminkin on aika huvittaviakin kuvauksia ja vertauksia. Johtuneeko suomennoksesta vai mistä... Mutta uneliaan pyöreät hiljaiset pakarat, herkät lantiot ja katkerantuntuiset rinnat eivät oikein avautuneet.
Olen iloinen, että tulin lukeneeksi Lady Chatterleyn rakastajan, vaikka en sitä kauheasti osaa arvostaakaan. Tuskin palaan tähän uudestaan. Ja tällä lukemisella vastaan Klassikkohaasteeseen ja avaan osaltani Totally British -haasteen.
