Morren maailman esseepalvelu

Hoi koululainen tahi opiskelija!

Tämä palvelu on suunnattu juuri sinulle. Kyllästyttääkö ne iänikuiset kirjallisuusesseet, tiivistelmät ja esitelmät? Millään ei huvittaisi lukea, kun olisi parempaakin tekemistä kuin lojua homeisen kirjan parissa.

Opetussuunnitelmat laahaavat auttamattomasti jossain keskiajalla, sillä kaunokirjallisuudenkin lukemista pidetään yhä arvossaan jostain käsittämättömästä syystä. Puhuvat empatian, sivistyksen ym. kehittymisestä.

Morren maailma tulee kumminkin häätiin! Suotta ei asiakkaan tarvitse enää piinata itseään tympeän kirjallisuuden parissa. Anna minun hoitaa likainen työ! Kirjoitan esseesi, laadin esitelmäsi ja kynäilen tiivistelmäsi. Olen alan ehdoton ammattilainen!

Hinta on neuvoteltavissa kirjakohtaisesti ja opiskelija-alennuskin otetaan huomioon. Esimerkiksi Paulo Coelhosta joudun veloittamaan hiukan enemmän likaisen työn lisää.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Hugh Howey: Siirros (2013 / 2014)

Shift
Suomennos: Einari Aaltonen
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 524 (e-kirja)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Siilo-saaga (saagana tätä markkinoidaan, mikä on minusta superärsyttävää, kun ei tämä liity pohjoismaiseen tarustoon mitenkään) jatkuu. Sarjan ensimmäinen osa, Siilo, oli todella hieno lukukokemus ja voitte arvata, että odotukset olivat kovat.

Siirros kertoo kolmesta eri vuosisadasta. Ison osan huomiosta saa se vaihe, jossa siilosysteemiä suunnitellaan vuodesta 2049 alkaen. Donald Keene, kongressiedustaja, kuuluu senaattori Thurmanin lähipiiriin. Thurmanilla on unelma. Suuri puhdistus. Ja hänellä on ratkaisu: siilot.
Toisissa ajoissa seurataan kapinaa Siilo 18:ssa, Troyn halua muistaa Siilossa 1, ja elämää Siilo 17:ssa.

Valitettavasti Siirros ei oikein vakuuttanut. Paikoin tarina oli sellaista vatuloimista ja jahkailua, että teki jopa mieli keskeyttää. Donald pohtii omistautumistaan työlle, vaimoaan Heleniä ja suhdettaan senaattoriin. Mission ajatuu kapinahommiin, mutta hänen tarinansa jäi jotenkin ihan kesken. Siirroksessa näkyi niin monille kakkososille tyypillinen välivaiheisuus.
Mutta sitten kun tarina taas kulki, niin se kulki hemmetin hyvin. Oli kohtuullisen kiinnostavaa tietää, miten ja miksi siilosysteemi syntyi.

Rakenteessa näkyy nyt hyvin vahvasti tietynlainen elokuvamaisuus. Lukuja katkotaan paikoitellen siten, että siihen kohtaan on suunniteltu mainostauon paikka; tietynlainen jännä kohta – joka kumminkin jatkuu heti seuraavassa luvussa. En tajunnut siis luvun katkaisun pointtia lainkaan, paitsi sen mainoskatkon kannalta. Vähän tympeä ratkaisu kirjassa.

Käännös oli minusta jälleen hyvä. Pakko kyllä nostaa esiin kuitenkin yksi suomennosjuttu, joka pisti kohotuttamaan kulmia. Kuinka suomentaisitte soundcheckin? Minä jättäisin suomentamatta tai kiertäisin koko ilmauksen. Tässä "paikallinen rockbändi suoritti soinnintarkastusta" (kursiivi minun). Hymyilytti. Ja jäin pohtimaan enemmänkin sitä, että pitäisikö suomennoksen olla oikeaa, puhuttua kieltä vaiko mahdollisimman puhdasta suomea? En ole ikinä kuullutkaan käytännössä kenenkään puhuvan soinnintarkastuksesta.

Vaikka Siirros olikin edeltäjäänsä nihkeämpi kokemus, niin onhan se seuraava (Dust) luettava, kunhan se suomeksi ilmestyy.

Siirros on luettu myös näissä kirjablogeissa:
Notko, se lukeva peikko
Kirjakaapin kummitus
Kirjakko ruispellossa
Yöpöydän kirjat
Järjellä ja tunteella
Kirjaneidon tornihuone
Taikakirjaimet

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi-sivun kanssa

Ilkka Auer: Sysilouhien sukua (2004)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 431 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Blogitauko pääsikin venähtämään hävyttömän pitkäksi niin sairastelun kuin kiireidenkin takia. Sinä aikana ehdin kumminkin lukea jonkin verran (sitä pitää priorisoida aina!) ja yksi parantavista kirjoista oli Ilkka Auerin Sysilouhien sukua, joka on Lumen ja jään maa -sarjan ensimmäinen osa.

Tämän nuorille suunnatun fantasiasarjan aloitusosan kanssa viihtyi tällainen aikuinenkin oikein hyvin. (Enkä usko jatko-osien olevan yhtään vähemmän viihdyttäviä.) Tarina kertoo nuoresta 11-vuotiaasta Nonnasta, joka elää jonkinlaisessa keskiaikaistyyppisessä (tai ehkä vielä vanhemmassa) maailmassa. Hänen kotikyläänsä tehdään hyökkäys ja Nonna siepataan. Vaan ei kulu kauaakaan, kun hänen jääkarhunsa Fenris saapuu Nonnaa pelastamaan ja siitä sitten vasta seikkailu alkaakin. Nonnalle selviää, että hän on sysilouhien sukua...

Sysilouhien sukua on hyvin toimintapainotteinen kirja, jossa ei turhaan jäädä vatuloimaan menetyksiä ja saavutuksia. Tyrät rytkyen Nonna ja Fenris säntäävät tapahtumasta toiseen. Tiedän tämän kuulostavan vähän koheltamiselta ja ehkä välillä olikin lievää kuoppaisuutta havaittavissa ja toisinaan pelastuksia tuli vähän turhankin sopivasti. Mutta kuitenkin pääsääntöisesti pidin siitä, ettei seikkailuihin ikään kuin ajauduttu, vaan Nonna hyvin päämäärätietoisesti kääri hihansa ja ryhtyi selvittämään asioita.

Pidin Nonnasta aivan tavattoman paljon. Auer on onnistunut luomaan hienon tyttöhahmon, joka ei ratsasta sillä tyttöydellään, mutta ei sitä häpeilekään. Nonnaa ei voi sanoa sukupuolettomaksi hahmoksi, mutta hahmo viis veisaa stereotypioista. Ja siksi uskon, että tämä on helposti lähestyttävä sarja myös poikalukijoille. Nonnasta tuli mieleen ajoittain Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjan Gigi.

Nonnan sähäkkää olemusta tasapainotti hienosti Fenris-jääkarhu. Tunnustan arvelleeni, että eläinhahmo olisi vähän tylsä, jos eläin ei puhu. Fenris onkin ajoin näkökulmahenkilönä, mutta tylsyydestä ei ollut tietoakaan. Fenriksen olemus uhkuu rauhallista voimaa. Juuri sellaiseksi ison ja vankan jääkarhun voi kuvitella – ja tietysti Fenriksessäkin asuu peto. Jos Nonnaa kohdeltiin kaltoin, niin sitä ei Fenris hyvällä katsonut.

Erityisesti ilahduin tämän hyväntuulisesta pohjavireestä. Vaikka tässäkin tapahtuu ikäviä asioita, on perustunnelma koko ajan positiivinen. Se on vähän harvinaisempaa fantasiakirjallisuudessa, jossa niin usein melko vakavalla otteella taistellaan Jotakin Suurta Pahaa vastaan. Mielenkiinnolla odotan, että säilyykö tämä tunnelma seuraavissakin osissa.

Sen verran vakuuttava tämä avausosa oli, ettei minun tarvitse lainkaan arvuutella jatkon parissa. Totta kai jatkan! Ja suosittelen tätä lämpimästi toiminnallisen fantasian ystäville ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Lumen ja jään maa:
Sysilouhien sukua
Varjoissa vaeltaja
Hyinen hauta
Ikitalvi

Morren maailman kirjoittajamatka Etelä-Ranskaan Milja Kauniston kanssa!

Yhtenä päivänä sain idean. Koska nautin itse suunnattomasti spefiporukoiden parissa järjestetyistä kirjoittajaleireistä, joista saa suunnattomasti inspiraatiota, niin miksen tarjoaisi tätä muillekin? Ihan ensin syntyi ajatus viikonlopusta ja tuumasta toimeen; tarjolla on reissu Salon Mathildedaliin toukokuussa. (Paikkoja ei ole enää montaa!)

Idea poiki toisen ja nyt onkin mahdollisuus lähteä Etelä-Ranskaan, piskuiseen Villecomtalin kylään syyskuun lopussa. Siellä meitä on vastassa kirjailija Milja Kaunisto ja upeat maisemat. Milja kertoo meille historiallisen romaanin tekemisestä, taustatutkimuksesta ja vie meidät Olavi Maununpoika -trilogian tapahtumapaikoille (ks. ohjelma).

Milja kertoo Villecomtalista näin:

1200-luvulla perustettu linnoitettu kylä Villecomtal on pieni ja punakivinen, tammimetsien ja vuorten kätkemä aarre. Siitä on tullut kotikyläni. Siellä on syntynyt koko Olavi Maununpoika -sarja, kosken kuohuja kuunnellessa, kastanjoiden rapsahdellessa vuoripoluille; niistä silmänräpäyksistä, kun kuvittelen hylätyn paimenmökin piipusta nousevan savua tai löydän metsän keskeltä muinaisen Hirtettyjen Tornin kivijalan. Villecomtal on syksyllä parhaimmillaan. Sadepäiviä on vielä suhteellisen vähän ja aurinko ilmestyessään porottaa kuumasti. Haluan viedä teidät muun muassa roomalaisten rakentamia pikkupolkuja pitkin Servièresin, romaanihenkilöni Miraclen kotilinnan raunioille. Vaeltaessamme vuorilla kerron taustatutkimuksesta, inspiroitumisesta, henkilöhahmojen luomisesta ja historiallisen romaanin tärkeimmästä annista: elämän antamisesta kuolleille. Ottakaamme vaikka viinipullot mukaan koriin, kylän pikkuputiikista patonkia ja juustoja, istukaamme rupattelemaan ja katselemaan huimia näköaloja, kuuntelemaan muinaisten henkien supatusta ja inspiroitumaan Etelän syksyssä.

Mitä muuta sitten kirjoittajareissulla tehdään? Nökötetään hotellihuoneessa hiljaa nenä läppärissä? Sitäkin, jos inspiraatio on hurjimmillaan.

Lähtökohtaisesti ideana on työstää omaa romaanikäsikirjoitusta. Lajityypillä ei ole merkitystä. Käsikirjoituksen ei myöskään tarvitse olla valmis kokonaisuus. Se voi olla vaikka vain synopsis, lyhyt suunnitelma, muutama luku tai ajatus päässä.
Päivän ohjelman puitteissa tehdään lyhyitä luovan kirjoittamisen harjoituksia. Kutsun tätä lämmittelyksi. Ihan kuten urheilija lämmittelee ennen varsinaista suoritusta, lämmittelemme mekin pienillä harjoituksilla ennen oman käsikirjoituksen työstämistä.
Harjoitusten jälkeen voimme jäädä kirjoittamaan yhteiseen tilaan yhdessä tai kukin voi vetäytyä omaan rauhaansa. Minä olen paikalla myös kirjoittamassa, mutta ensisijainen tehtäväni on olla muiden kirjoittajien tukena. Kanssani voi pyöritellä ideoita, voin lukea ja kommentoida käsikirjoituksia, antaa erilaisia haasteita ja näkökulmia.
Harjoituksia varten tarvitaan vain kyniä ja paperia. Sään salliessa näitä voidaan tehdä ulkonakin!

Iltaisin voimme istua viinilasillisen äärellä puhumassa kirjoista, kirjoittamisesta, luomisen tuskasta, ideoista ja ajatuksista... Mistä vain!

Matkalle mahtuu 15 osallistujaa. Määrä on alhainen siksi, että siten on helpompi saavuttaa se intiimi tunnelma, mikä kirjoittajaporukassa on se kantava voima. Pienemmälle joukolle myös minulla on parempi mahdollisuus antaa täysi panostus jokaisen tekstille.

Mikäli saan käsikirjoituksen arvostelupalveluuni viimeistään kuukautta ennen matkaa, ehdin tehdä siitä lausunnon, jonka pohjalta reissussa voi jatkaa tarinan työstämistä. Tällöin minusta on vielä enemmän apua matkalla, sillä onhan tarina minulle tuttu jo ennestään! Reissuilijalle arviointipalvelusta annan 25% alennuksen.

Entä jos haluaa mukaan matkaan, mutta käsikirjoitusta ei ole eikä kirjoittaminen oikein houkuta muutenkaan? No ilman muuta matkaan vain. Käsikirjoitus ei ole mikään pääsyvaatimus.

Ylipäätään kirjoittajareissun ohjelma ei ole mikään pakkosuorite. Pidän ensiarvoisen tärkeänä antaa tilaa luovuudelle ja vapaudelle. On turha katkasta hyvää kirjoitusmoodia vain siksi, että patikkaretki kutsuu. Jos kirjoitusharjoituksen sijaan aurinko houkuttaa enemmän, ei kukaan paheksu sitäkään. Vapaus ja luovuus kulkevat käsi kädessä.

Sekä minä että Milja Kaunisto toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi tälle matkalle!

Psstt... Matkan voi käydä varaamassa täältä. Matkanjärjestäjänä toimii kokenut ja asiantunteva Kon-Tiki Tours.